torstai 12. maaliskuuta 2009

Juustoinen kinkkukakku ja katkarapumunat


Vielä synttärijuhlien suolaista tarjoilupuolta. :) Kinkkuvoileipäkakku on alunperin Painonvartijoiden resepti, jota hieman muuntelin. Ohje on taas Leivotaan hyvää-kirjasta. Tein annoksen kaksinkertaisena.

Juustoinen kinkkukakku
( 12 annosta )
9 isoa paahtoleipäviipaletta

Kostutus:
0,5 dl omenatäysmehua

Täyte:
1/2 rasiaa ( 125 g ) maustamatonta tuorejuustoa
1,5 rkl tai oman maun mukaan Dijon-sinappia
1/2 prk ( 125 g ) maitorahkaa
150 g kinkkuviipaleita tai palvikinkkua kuutioituna pieneksi
1-2 maustekurkkua
4 ananasrengasta
0,5 dl hienonnettua persiljaa
0,25 tl mustapippurirouhetta

Reunoille ja pinnalle:
2 tl omenatäysmehua
100 g maustamatonta tuorejuustoa
50 g majoneesia
100 g maitorahkaa
1 rkl Dijon-sinappia tai oman maun mukaan

Koristeeksi pinnalle:
kinkkusiivuja
paprikasiivuja
kirsikkatomaatteja
persiljaa

1. Poista leivistä reunat. Lado kolme leipää peräkkäin leivinpaperin tai tuorekelmupalan päälle.

2. Sekoita täytteen tuorejuusto, rahka ja sinappi keskenään. Silppua kinkku, maustekurkku ja valutetut ananasrenkaat pieneksi. Sekoita silput persiljan ja mustapippurin kanssa juustoseokseen. Levitä puolet seoksesta paperilla oleville leiville. ( Jos teet annoksen tuplana, laita kaksi leipäriviä rinnakkain ). Laita 3 leipäviipaletta täytteen päälle ja levitä loppu täyte leiville. Peitä viimeisillä leipäviipaleilla. Kääri leipäkakku leivinpaperiin tai tuorekelmuun ja laita m uovipussissa vetäytymään jääkaappiin, mieluiten yön yli.

3. Tasoita leipäkakun reunat jos ne eivät ole suorat. Kostuta kakun pinta omenamehulla. Sekoita tuorejuusto, maitorahka, majoneesi ja sinappi keskenään ja levitä seosta kakun pinnalle ja reunoille. Koristele kakun reunat persiljasilpulla ja asettele kinkkusiivut ja muut koristeet kakun pinnalle.
------------------------------------------------------------------------------------------------
Katkarapumunien reseptin otin Kiireisen kokkaajan kekkerikirjasta. Tein sen kolminkertaisena. Mielestäni vähempikin määrä täytettä riittäisi, minulla täytettä jäi reilusti yli. Laitan alle kuitenkin alkuperäisen ohjeen.

Katkarapumunat

( 5 annosta )
5 kananmunaa

Täyte:
2 dl majoneesia
2 tl sinappia
2 tl sokeria
1/2 tl currya
ripaus suolaa tai yrttisuolaa
100-200 g katkarapuja
persiljaa

Keitä kanmunat koviksi, eli 8-10 min. Kuori kananmunat. Puolita kananmunat pituussuuntaan ja aseta tarjoiluastiaan ( halutessasi voit laittaa alle salaatinlehtiä ). Sekoita sinappi ja mausteet majoneesiin. Pursota majoneesi ruusukkeeksi niin, että keltuainen peittyy. Laita ruusukkeen päälle katkarapuja keoksi ja koristeeksi persiljatupsu.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

uiuiui,mitkä tarjoilut!:P
Ihanan näköistä!!:P

Iippa kirjoitti...

Kiitos Kati! :)