torstai 12. maaliskuuta 2009
Mansikkajäädyke
Edit: Siirretty Kotkotuksista herkkupuolelle
Laitan vielä sunnuntain jälkkärin tänne. Tein mukavan löydön ruokakaupassa asioidessani. En tiedä ovatko kauan olleet markkinoilla, mutta ei ole omaan silmään aiemmin osunut. Nimittäin Valion valmiita soseita litran purkissa. Makuina oli mansikka, vadelma ja mango. Soseet ovat sokeroimattomia ja todella sileitä. Sopivat hyvin monenlaiseen; hyydytettyjen kakkujen täytteisiin, maustamattoman jogurtin kanssa, smoothien sekaan jne. käteviä, kun voi itse maustaa makeusasteen sopivaksi ja käyttää halutessaan vaikka makeutusjauhetta. Säilyvät avattuna 14 vrk jääkaapissa. Lopun voi myös pakastaa.
Kokeilin tehdä jäädykettä mansikkasoseesta. Sekoitin maustamatonta jogurttia, maitorahkaa ja mansikkasosetta ja makeutin hedelmäsokerilla ( fruktoosi ). Laitoin joukkoon hiukan raastettua suklaatakin, joka sinänsä ei olisi ollut välttämätön, kun sitä ei ollut kovin paljoa, joten suklaan maku jäi tässä melko vähäiseksi.
Laitoin massan Tupperin pienehköön silikonikakkuvuokaan ja lopun massan pienempiin jälkiruokavuokiin jäätymään pakastimeen.
Mansikkasoseesta tein makeuttamalla kastiketta lisukkeeksi, kun jäädykkeen otin tarjolle. Hyvältä maistui ja kevyempi vaihtoehto kermaisille jäätelöille ja jäädykkeille. :)
Kivaa alkanutta viikkoa sinulle toivottelee,
Iippa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti